Joulusiivous on monelle jokavuotinen traditio, joka valmistelee kodin vastaanottamaan joulun ja hyvin ansaitun loman. Joulukalenterimme 12. luukku sisältää joulusiivousvinkkejä sekä arvonnan, jonka palkinnoksi olen koonnut omat siivoustuotesuosikkini!
Joulusiivoukseksi riittää normaali viikkosiivoaminen – tavarat paikoilleen, lakanoiden vaihto, imurointi, pölyjen pyyhintä ja lattioiden moppaus. Jos aikaa ja energiaa riittää voit näiden lisäksi tuulettaa myös matot ja siivota kaapit.
Itse tykkään ennen joulua tehdä perusteellisemman tehosiivouksen, jossa käymme tytön kanssa mm. hänen vaatekaappinsa läpi ja pakkaamme pieneksi jääneet vaatteet ja kengät pois. Myös saunan ja kylpyhuoneen pesen aina ennen joulua, ja keittiössä puhdistan uunin lisäksi jääkaapin ja liesituulettimen suodattimen.
Jos aika ei riitä koko kodin puunaamiseen lattiasta kattoon, kannattaa joulusiivouksen täsmäiskut kohdistaa perussiivouksen yhteydessä keittiöön, kylpyhuoneeseen ja saunaan.
Keittiö
• Tyhjennä jääkaappi ja pyyhi hyllyt sekä lokerikot puhtaaksi. Käy samalla läpi ruoat ja heitä pois kaikki vanha ja pilaantunut. Varsinkin ovilokeroihin monesti unohtuu puolikkaita salaattikastikkeita ja sinappituubeja, ja vihanneslaatikoihin itämään jo alkaneita perunoita ja nahistuneita sipuleita.
• Puhdista uuni ja uunipellit jouluruoan valmistusta varten.
• Puhdista liesituulettimen ja astianpesukoneen suodattimet
• Tee kevyt pikasiivous keittiön kaappeihin; heitä vanhat tyhjät ruokapakkaukset, rikkinäiset keittiövälineet ja vanhentunut ruoka pois. Pyyhi likaiset hyllyt ja järjestele astiat.
• Siivoa roskakaappi ja roskaämpärit, jos et ole sitä tehnyt juhannuksen jälkeen. 🙂
• Pyyhi ovet, vetimet ja tasot, ja vie kaikki keittiöön kuulumaton tavara pois omille paikoilleen.
Kylpyhuone & sauna
• Hoida pyykit paikoilleen – likaiset koriin, puhtaat kaappiin.
• Tyhjennä tasot ja suihkuhyllyt purtiloista ja pyyhi pinnat
• Puhdista pytty ja käsienpesuallas, pyyhi peili
• Pese sauna ja laita kiuas lämpenemään pesun jälkeen
• Pese kylpyhuone kauttaaltaan ylhäältä alaspäin – ensin seinät, sitten lattiat.
• Kiillota hanat
• Hyppää palkaksi saunomaan putipuhtaaseen saunaan!
Jos energiaa keittiön ja kylpyhuoneen jälkeen vielä piisaa niin voit pyyhkäistä kuivalla mikrokuitumopilla tai staattisella liinalla puhtaaksi myös seinät ja jalkalistat, sekä käydä läpi vaatekaapit, siivouskomeron antimet, kylpyhuoneen purtilot ja lasten lelukorit. Kerää kaikki rikkinäinen ja parhaat päivänsä nähnyt roskapussiin ja pakkaa muu turha kierrätyskassiin, jollaiseksi sopii erinomaisesti vaikka kaupan kestokassi.
Suosittelen toimittamaan kierrätyskassin heti pois nurkista pyörimästä esim Uffille tai Fidaan, sillä varsinkin siistikuntoiset lastenvaatteet, -kirjat ja -lelut käyvät hyvin kauppaksi myös kierrätettynä näin joulun alla. Myös päiväkodit ottavat useimmiten mielellään vastaan hyväkuntoisia leluja ja kirjoja, joten kannattaa ehdottomasti kysäistä lapsen päiväkotihoitajalta asiasta.
Arvonta on päättynyt!
Olen koonnut teille arvottavaksi sellofaaniin käärimäni tuoksuttoman siivoustuotesetin, joka koostuu suosikkituotteista joita itse tykkään käyttää viikosta ja kuukaudesta toiseen. Setti sisältää luottotuotteeni Universal Stone -savisaippuan, hajusteettomat Kiilto Airi Koti -yleispuhdistusaineen, Kiilto Airi Ikkuna -puhdistussuihkeen ja Kiilto Airi -astiapesuainetabletit, sekä paketin Clas Ohlsonin beige-harmaita mikrokuituliinoja, Sinin staattisia pölyliinoja ja Sinin valkoisen saumajynssärin kylpyhuonelaattojen ja keittiön välitilan saumojen puunaamiseen.
Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen vapaamuotoisin terkuin tai jakamalla vaikkapa omat joulusiivousvinkkisi.
Arvonnan viimeinen osallistumispäivä on 15.12.2018, arvonta suoritetaan heti seuraavana päivänä ja voittajalle ilmoitetaan voitosta sähköpostitse kommentin yhteydessä jätettyyn sähköpostiosoitteeseen (sähköpostiosoitteesi ei näy julkisesti). Muistathan siis varmistaa että kirjoitat osoitteesi oikein, jotta saamme palkinnon perille ennen joulua!
Lisää siivousvinkejäni voit käydä lukemassa täältä → omakotivalkoinen/siivous
Arvonta on päättynyt!
Jouluisin terveisin,
Miia, Oma Koti Valkoinen -blogista
Joulusiivousta tehdään useampana päivänä, pitkin joulukuuta. Saa samalla virittäytyä jouluntunnelmaan kuunnellen joululauluja ?
Joulusiivous on vielä tekemättä.
Siivouksen kun pilkkoo osiin niin ei tunnu niin isolta suursiivoukselta 🙂
Joulusiivous on vielätekemättä.
Nyt oli hyvä lista, ei tartte tehdä omaa…
Noudatan marttojen ohjetta että kaappia ei tarvitse siivota jollei aio viettää joulua siellä:)
Joulusiivous on jo hyvällä mallilla! ?
Tavallinen siivous riittää niin jouluna kuin juhannuksena..Mukkaan arvontaan!
Kun tekee viikkosiivouksen ympäri vuoden niin ei tarvitse jouluna rehkiä erityisen paljoa! Itsellä joululaulujen kuunteleminen siivoamisen yhteydessä antaa lisäinspiraatiota 🙂
Kun kodin pitää siistinä ympäri vuoden, erityistä joulusiivousta ei tarvita. Vaikka tokihan koti viikkosiivotaan aatoksi 🙂
Joulusiivous on tekemättä
Panostan mieluummin ruuanlaittoon kuin siivoamiseen.
Universal Stone on ihan ehdoton suosikkini! Ensimmäiseni ostin 2011 ja vielä on hiukan pohjalla jäljellä… Ihan en näin riittoisaksi uskonut kun myyjä messuilla tuota esitteli ?
Hyvät on ohjeet. Iloista joulunodotusta!
Jouluna ei tehdä normaalisiivousta kummempaa, kun joulun pyhät menee kuitenkin sukulaisten luona.
Joulusiivous on hyvällä mallilla, paljon on karsittu pois jotta joulukoristeet ei saa koko kämppää tukkoon. Parasta on puhtaalle tuoksuva koti❤️
Joulusiivous on jo hyvällä mallilla, sitä tehdään pikkuhiljaa joulukuun aikana! Mukavaa joulunodotusta!
Kiitos vinkeistä, mukana arvonnassa 🙂
Olisipa ihana palkinto himosiivoojalle!
Ei kummemmin joulusiivousta tehdä. Normaali siivous, tunnelmavalaistus ja joulun tuoksu riittävät.
Minä rakastan siivoamista enkä edes häpeä sitä myöntää! En koe sitä lainkaan pakkopullana.
Lisäpuhtia siivoukseen tuovat hyvien siivousvälineiden ja rentojen siivousvaatteiden lisäksi hyvä musiikki! Ihanaa joulun odotusta ja moppi heilumaan!
Patapata on oma siivous suosikki tuote. Myös sitruuna! Ihanaa joulun odotusta kaikille!!❤️
Tunnelmallista joulunaikaa 🙂
Sauma jynssäri kuulostaa hyvältä! Aion tehdä vielä hieman viikkosiivousta perusteellisemman siivouksen ennen joulua. Universal stone on myös täällä käytössä! Teit hyvän listan siivoukselle. 🙂
Hyviä vinkkejä, sauna jo pestykin.
Kunnon joulusiivous on perinne, josta en koskaan luovu ja mikään ei ole ihanampaa kuin aloittaa uusi vuosi ihanan puhtaasta kodista.
Joulusiivous edessä, kiitos vinkeistä!
Ihanaa joulunodotusta kaikille! Mukaan arvontaan!
Meillä siivotaan vähän koko ajan. Pysyy paikat siistinä näin.
Tavallinen viikkosiivous riittää, siivoan sen verran usein. Kaapit siivotaan syksyllä.
Kiitos vinkeistä! 🙂
Tunnelmallista joulun odotusta kaikille!:)
Ihanaa joulun aikaa kaikille!
Oikein ihanaa joulun odotusta kaikille! 🙂 ♥
Ihanaa joulua kaikille! Toivottavasti onni suosii…
Tästä saikin mukavan motivaatio sysäyksen siivouksen aloittamiseen ☺️
Kannattaa jakaa joulusiivous useammalle päivälle huone kerrallaan. Näin ei tule kiirus. Kyllä puhdas koti on aina ihana.
Joulusiivous on niitä harvoja siivousaikoja kun joka murkka tulee katsottua, mitä se on syönyt. Joulun tuntu tulee puhtaasta kodista.
Lista on hyvä juttu ja pikkuhiljaa asiat tulee tehtyä , pitkin joulukuuta . Mutta pidän kiinni marttojen ohjeesta ; siivoa kaapit jouluksi , jos aiot viettää joulusi kaapissa ?
Hyvät vinkit siivoukseen ja mukavan tuotepaketinkin olet koonnut. Universal stone on huippu! Sillä saa paikan kuin paikan puhtaaksi ja on myös riittoisaa. Omani ostin varmaan 8-9 vuotta sitten ja on vasta nyt loppumassa.
Pientä järjestelyä pitkin joulukuuta ja ennen jouluaattoa pikainen tehosiivous, se on siinä.
Kiitos vinkeistä! Sain taas lisää inspiraatiota käydä läpi laatikoita ja järjestellä kaappeja.
Hyviä vinkkejä ja mukavaa joulun odotusta! 🙂
Mainioita vinkkejä sekä mainio arvontapaketti.
Siivouksesta ei kannata ottaa stressiä, kannattaa siivota useammin niin kerran vuodessa ei tule paniikkia.
Joulusiivoukset tekemättä.
Hyviä vinkkejä 🙂
Nyt tuli hyvä lista joulusiivoukaeen. Tästä hyvä inspis siivota myös kaappeja kuntoon.
Vauvojen peppupyyhkeillä saa tahrat pois mistä vaan ?
Joulusiivous on vielä aloittamatta, mutta tästä sai hyviä vinkkejä :)! Pitääkin tehdä itselle lista.
Perussiivous ennen joulua ? Ennemmin nautin joulun tunnelmasta,yhdessä olosta ja hyvästä ruoasta,kun kiiltävistä kaapinovista ?
Ihana joulusiivouspäivitys! Kyllä tarkempi siivous kuuluu joulunalusaikaan ja, kun pitää kodin siistinä jatkuvasti, ei kamalaa höösäämistä synnykään. Nuo tuotteet olisi huikea saada ja kun on hajusteallerginen niin nämä olisivat täydelliset. <3
Minullekin joulu tulee siivoamalla. Sitten saa palkaksi koristella ja laittaa joulukukat. Mukana kivassa arvonnassa.
Hyvää ja tunnelmallista joulun aikaa, ei turhaa stressiä! ??
Hyviä vinkkejä tuli tästä. Itsellä on vielä joulusiivous tekemättä, mutta kyllähän tässä vielä ehtii.
Tänä vuonna en aio stressata siivouksesta. Viime vuonna siivosin kaikki kaapitkin, minkä totesin täysin turhaksi. Kun ne pitää järjestyksessä pitkin vuotta, niin eipä tarvi sitten niihin aikaansa käyttää joulun alla.
Pikkaisen perusteellisempi viikkosiivous (mm. lattialistat ja kaappien takuset sekä jääkaappi tottakai) riittäköön tänä vuonna.
Ihanaa joulun aikaa!
Vielä olisi tehtävänä joulusiivous, pienten lasten kanssa järjestys ei kauaa pysy niin vielä en ole siivousta tehnyt.
Rauhallista joulunaikaa kaikille!
Tulee tehtyä viikottain siivous ympäri vuoden niin ei tarvitse jouluna rehkiä sen kummemmin.
Joulusiivous tehty jo 🙂
Joulusiivous puoleksi tehty loput nyt viikonloppuna. Hyviä neuvoja sai tökseen tekevä siivooja lisää. Rauhallista joulua!
puhtaus ja joulun rauhoittuminen! Ihana yhdistelmä! Hyvää joulua kaikille! ?
Kylppäri kaipaa vielä jynssäämistä, mutta muuten meillä riittää jouluksi perussiivous.
Mukavia vinkkejä ja hyvää joulun odotusta!
Rauhallista joulua kaikille <3
Rakastan siivoamista. Joulusiivouksen teen ensi viikolla. Kunnollisille siivousvälineille olisi kyllä käyttöä. Meillä mies on pessyt maton olohuoneeseen.
Tänä vuonna joulusiivous jää viime tippaan työkiireiden takia. Sitten siivotaan se, mitä jaksetaan. Puhdas koti on ihana, mutta siivous ilman stressiä ja kiristyvää tunnelmaa on parempi vaihtoehto.
Aloitan siivouksen jo hyvissä ajoin, pidän siitä.
Tuo savisaippua on kestosuosikkini ja iso plussa ekologisuudesta!
Mun joulusiivousvinkki on työntää neilikoita appelsiinien sisään,pyyhkiä keittiönpöytä ja tasot, työntää kaikki ylimääräinen roina vaatehuoneeseen, roskat maton alle (jos et jaksa imuroida), himmennä valot, sytytä kynttilät, ota lasi viiniä/kuppi teetä, avaa suklaarasia, nosta jalat pöydälle ja rentoudu. Jouluna tuntuu olevan niin paljon kaikkea muutakin höösäystä että suursiivouksen tai isomman siivouksen tekeminen tuntuu jotenkin ihan ylivoimaiselta 😀
Itse rentoudun parhaiten puhtaassa kodissa, joten joulusiivoukset on jo aloitettu. Puhdas koti – parempi mieli ?
Joulusiivousta aloiteltu. Saumajynssäriin haluaisin tutustua ?
Ihana siivouspaketti. Hyvä vinkki on siivousliinojen huoltoon,varsinkin kalliimpien. Keittää isossa kattilassa jauhemaisella pesuaineella luutut(mulla on siihen kattila erikseen) ja, jos siitä vielä räiskyy hellalle, niin siten on hyvä puhdistaa myös liedet ja hellan päällys. Siivousliinoista tulee todella puhtaita. Sitä paitsi, jos pesee kattilan koneessa, niin ei tarvitse siihen erikseen kattilaa.
En tee sen suurempaa joulusiivousta. Viikkosiivouksen toki ajoitan aatonaatolle tai vielä päivää ennen,
Joulukoristelua pienin ripauksin kotiin, siivoilua vähitellen eikä kaikkea kerralla.
Perussiivous riittää joulunakin
Hyviä vinkkejä. Joulusiivous on tänä vuonna normaali viikkosiivous.
Kyllä koti siivotaan lattiasta kattoon ennen joulua. Nämä olisivat siihen oiva apu ?
Hyvää joulun aikaa, täällä vielä joulusiivoukset tekemättä 🙂
Yritän olla stressaamatta joulusiivouksesta mutta yleensä aina huonolla menestyksellä.
Ihanaa joulunodotusta kaikille! 🙂
Siisti koti on ❤️
Ei tarvitse tehdä erityisempää joulusiivousta, kun pitää tavarat aina omilla paikoillaan.
Joulusiivousvinkki: Sukulaisiin pakoon oman kodin kaaosta 🙂 1-vuotias taapero harjoittelee syömistä, joten soseita sekä puuroa löytyy yllättävistä paikoista (pieni asunto ja ruokapöytä olkkarissa…)
Kun arkisiivous on säännöllistä ja toimii, on suurempiin ”kausisiivouksiin” hyvä pohja ja esityö tehty 🙂
Yleensä siivoan mitä siivoan jouluksi mutta aina sauna pitää olla putipuhdas aina kun on kyse joulusaunasta.
Kiitos vinkeistä! Ei stressailla turhista. Rauhallista Joulua!
Tämä olisi aivan täydellinen siivouspaketti ?
Kiva siivoussetti, kaikille löytyisi käyttöä. Olen normaalisti laiska siivoamaan, mutta osa joulufiiliksestä tulee siivoamisesta eli joulun alla puunataan vähän tarkemmin. Ei sentään kaappien sisältä, paitsi sieltä jääkaapista 🙂
Vielä olisi itselläni jäljellä kylpyhuoneen ja saunan pesu! Saunan pesun voisin kyllä antaa miehen hoidettavaksi 😀
Olipas hyvät siivous vinkit
Älä ota liikaa stressiä joulusiivouksesta!
Olisipa kiva saada tuo siivouspaketti ☺
Itse pyrin pitämään kodissa perussiivon ja järjestyksen kokoajan, niin pääsee helpommalla.
Tunnelmallista joulunaikaa! ?
Siivoustuotteille aina käyttöä löytyy. ?
Ihanaa joulunodotusta. ?
Tulisipa intoa siivouksen tekemiseen ?
Perussiivous riittää. Pölyjä pyyhin paremmin myös ylähyllyiltä!
Hyvä viikkosiivous riittää plus tarpeen mukaan uuni, jääkaappi, sauna yms. Mutta ei yhdellä rytinällä vaan silloin kun se tuntuu tarpeelliselta.
Riitta
Paras siivousvinkki on tämä: vähennä tavaraa !! Sillä tiellä itsekin vielä, mutta suunta on oikea. Helpottaa hurjasti siivousta.
Siivous aloitetaan hyvissä ajoin, jouluna nautitaan puhtaudesta ja kiireettömyydestä.
Perus viikkosiivous riittää meillä.
Sun blogi on ihanan innostava ja esim tämmöset siivousvinkit on tosi kivoja. Mukana arvonnassa,joulusiivoukset teen ensi viikolla ?
Stressitön joulu: Laita pellille kardemummaa ja pelti kuumaan uuniin. Kastele villasukka Tolulla ja viskaa se sohvan taakse. Joulutunnelma valmis; Tuoksuu pullalta ja koti puhtaalta. 🙂
Saunan joutaisi pestä nyt ennen joulua… 🙂 Mukavaa joulunaikaa!
Kivaa joulua!
Ihanaa ja tunnelmallista joulun aikaa.
Jos en kunnon joulusiivousta ehdi tehdä, niin sammutan valot ja sytytän kynttilöitä. Joulua odotellessa annan itselleni luvan myös rentoutua, jotta jaksan nauttia joulusta ?
Meillä ei tehdä kunnon joulusiivousta, ihan normi viikkosiivous?
Tosi kiva siivoussetti – itse kun käytän ensisijaisesti hajustamattomia siivoustuotteita. Hyvät vinkit olit myös kerännyt.
Iloista joulunodotusta teille!
Joulusiivous aloitettu myös täällä? vaikkei sitä joulua kaapissa vietäkkään, pitää myös kaapit olla siistit❤️ Hyvää joulunaikaa?
Tehdään siivous rennolla otteella.
Siivousvälineet kaipaisi täydennystä muuton jälkeen?
Siivousfriikin unelma palkinto, mukana arvonnassa!
Joulusiivous kuuluu itselläkin perinteisiin, kiitos hyvistä vinkeistä ja inspiroinnista ?
Loppuvuoden isompi siivous on tehty jo marraskuussa, nyt tehdään vain perussiivouksia ennen joulua ?
Pölyn pyyhinnälläkin on jo iso vaikutus! 🙂
Ehdottomasti mukana arvonnassa kun tuo aineiden tuoksuttomuus on kaikkein tärkeintä.En voi edes kynttilöitä enää polttaa.Mahtava paketti.Iloista joulunalusaikaa meille siivoojille?
Kauhulla odotan joulusiivousta ? no rennolla asenteella niin eiköhän se siitä ☺
Pitäisi tehdä tosiaan perusteellinen siivous, ja nyt kun luin potauksen, niin kävin laittamassa uuninpuhdistusvaahdon vaikuttamaan 😀 Tyttäreni tarvitsisi tuollaisen siivouspaketin siivousoppaan kera. Jos teksti menisi puhetta paremmin perille 🙂
Mukana arvonnassa. Ihanaa joulunaikaa!
Meillä siivotaan isomman joka toinen viikko ja välillä sitten hieman kevyemmin muutamat valitut paikat. Ihanaa joulun odotusta ??
Siivous vielä telkemättä, perinteisesti ollut aaton aattona vasta ?
Jouluna toisten nurkkiin, niin ei tarvitse kotona siivota.
Joulusiivous vielä tekemättä. Kiitos hyvästä postauksesta siitä sai potkua siivoukseen.
Olen itse aika surkea kaikessa mitä tulee siivoukseen ja miehellä onkin ollut aikamoinen urakka opettaa minua järjestelmällisemmäksi! Tästä postauksen kommenteista löytyi myös monta kivaa vinkkiä, jotka otetaan heti käyttöön! 🙂 Kunnolliset ja visuaalisesti miellyttävät välineet voisivat innostaa minua enemmän siivoamisen pariin.
Ainoa paikka kotona, joka saa ”joulusiivon” on saunaosasto.
Meillä on ainoastaan normaali viikkosiivous. Kaappeja siivoilen pitkin vuotta ja vien pieneksi käyneitä vaatteita ja käyttämättömiä tavaroita kierrätyskeskukseen.
Mukana hienossa arvonnassa.
Kiitos kivoista vinkeistä.
Universal stone on vielä testaamatta!
Jonkin verran on tullut jo puuhasteltua 🙂
Hyviä vinkkejä, täällä meinaa tulla liian kiire joulusiivojen kanssa jälleen tänäkin vuonna.
Hyvät ohjeet siivoukseen, kiitos.
Joulusiivous pienen pieni tai suuren suuri odottaa joululoman alkua-joulu tosin saapuu ilman sitäkin, HeidiS
Meillä on monta lasta, niin jokapäivä on siivouspäivä! ☺
Joulusiivous sitten isomman kaavan kautta.
Hyvät ohjeet .siivous pitäisi jo pikku hiljaa aloittaa. Mukaan arvontaan.
Hyvää Lucian päivää! Joulukalenteri on tänään jo yli puolessa välissä 🙂
Muutettu vasta kesällä, joten kovin kaappien yms. siivousta ei tarvitse vielä tehdä. Muuten toki jouluksi siivotaan perusteellisesti 🙂
Ei jouluksi tarvitse kaappeja siivota, jos ei aijo siellä viettää joulua 😀
Joulusiivous jo hyvällä mallilla.Tärkeintä joulussa on, kun saan ensimmäisen lapsenlapsen jouluksi eka kerran mummolaan.
Joulusiivous vielä tekemättä mutta ajatuksissa.
Tänä vuonna ajattelin kyllä tehdä perusteellisemman siivouksen jotta 2019 vuosi pääsis alkamaan siltäkin osin puhtaalta pöydältä ?
Joulusiivous on vielä tekemättä :/
Mukavaa joulun odotusta!
Josko siivousvälineet antaisivat potkua joulusiivousta varten. Ei ole ihan lempihommaa mutta pikkuhiljaa siivotaan.
Moi! Kiitos vanhasta Universal Stone vinkistä! Mies jynssäsi keittiön lavuaarin sillä nyt ja ekaa kertaa kahdeksan asumisvuoden jälkeen se näyttää taas puhtaalta! Oon saanut todella hyviä arkea helpottavia vinkkejä sulta täältä. Olenkin vasta löytänyt sun blogin ja lukenut kaikki tekstit pikkuhiljaa läpi. Etenkin minimalismi ja karsiminen kiinnostaa teksteistä ja tietysti kaikki siivoukseen ja arjen helpottamiseen liittyvä!
Mä tein just omaa siivouslistaa, jossa luki mm. mikron pesu (ihan etikalla ja sitruunalla), jääkaappien taustan imurointi, ilmanvaihtoventtiilit, kodinkoneiden sisuksen pesu(eli siis kahvinkeittimessä valutetaan sille tarkoitettu aine jne), lamput, listat jne. Mä tykkään pikkuhiljaa siivota jonkun juhlan yhteydessä nää huomaamattomatkin paikat, niin onpahan siivottu fiilis! ?
Joulusiivous vielä edesssä. Rennolla asenteella mukavaa puuhaa.
Mukana arvonnassa. Ihanaa joulun aikaa!
Hienot tuotteet, olisivat avuksi joulusiivotessa 🙂
Artikkeli innosti joulusiivoukseen, kiitos 🙂
Pikkuhiljaa siivoillen, joka päivä jotain.
Ensi viikolla joulusiivous edessä – näillä vinkeillä toivottavasti onnistuu helpommin.
Minä teen joulusiivouksen pienissä osissa. Aloitan vaatehuoneesta ja muista kaapeista jo syksyllä kun sateet alkavat. Siitä pikku hiljaa joulua kohti kun mennään niin saunan pesua, vessan tehosiivousta ja uunin pesu. Jääkaapin ja roskiskaapin pyrin siivoamaan vuoroviikoin.
Joulusiivousta vain pikkuisen aloitettu. Sitten kun selkä kestää niin jatkan, tai lahjon lapset töihin 😉
Vietän joulun vanhemmilla joten en siivoa erikseen jouluksi.
Joulusiivous tuo hyvän mielen, allergikkona arvostan hajusteettomia tuotteita.
Mukana! Joulusiivous tehdään, mutta ei ihan vielä 🙂
Joulusiivous on vielä edessä täälläkin.
Meillä siivotaan pitkin joulukuuta. Karsimme turhan tavaran kaapeista, järjestelemme tavarat kaapeissa siistiin järjestykseen ja lähempänä joulua sitten siivoamme kunnolla ”näkyvät” paikat kuten keittiön, kylppärin ja saunan.
Tästä sain oikein inspiraation siivoukseen! Uusilla tuotteilla se olisi mukavaa:)
Oi voi, tarpeeseen tulisi tuo setti. Siivous ei kuulu lempipuuhiini ja se kyllä näkyy.
Suursiivous onneksi jo tehty. Normaali viikkosiivous vielä ja saunan pesu että pääsee sitten puhtaaseen joulusaunaan
Pikkuhiljaa siivoilemalla ei iske stressi ja kiire!
Mitä vähemmän tavaraa, sitä helpompaa on siivous. Olen aloittanut raivaamisen jo yli vuosi sitten (kyllä, yli vuosi sitten :)) , ja pikkuhiljaa koti alkaa näyttää selkeältä ja simppelimmältä. Nyt vein matot pesulaan, ja viikonloppuna sitten tuuletetaan, pyyhitään pölyt ja lattiat, sekä vaihdetaan puhtaat lakanat. Sitten voikin hyvillä mielin rötväillä kevätsiivoukseen saakka.
Ihanaa Joulua kaikille!
Paras joulusiivous on sammuttaa valot ja olla kynttilän valossa
Siivous odottaa vielä…
En tee joulusiivousta, koska vietetään koko joulu muualla 😀 toki olisi ihana palata siistiin kotiin..
Kivat siivoustuotteet antavat intoa siivoukseen, mukana arvonnassa 🙂
Joulua vietän mökillä, siellä kaikki jo ok.
Joulusiivouksia on jo tehty, vielä saunan ja kylpyhuoneen siivous tekemättä. Siivoustehtäviä voi jakaa perheenjäsenten kesken, siivous sujuu ja tulee hyvä mieli kun on siisti ja puhtaan tuoksuinen koti
Ehdottomasti suurin vinkkini on kerralla ostaa kaikki tarvittavat siivoustuotteet, jolloin ei ole mahdollisuutta luistaa siivouksesta ollenkaan 😉
Hyvät ohjeet laitoit, voi olla että tyydyn imurointiin, mutta hanat voisi kyllä kiillottaa! ?
Onneksi meillä siivoaa joku toinen, mutta toki pitää itsekin tehdä jotain. Hyvää joulua kaikille!
Joulusiivousta tehdään hissukseen, ei niin paljon kerralla. Aloitin jo marraskuussa.
Yritetään koko ajan siivota pikkuhiljaa.
Mukana arvonnassa ?
Kyll siivoaisin
Siivous aloitettu 🙂 itse teen huone kerrallaan peräkkäisinä päivinä ja sitten koristeet.
Joulusiivous vielä tekemättä.
Kiva ja ajankohtainen postaus, kiitos! 🙂
Tekemättä ja kovasti olisi tarpeen, pakko saada aikaan
Ihanaa joulun aikaa kaikille. Kyllä se joulu tulee vähemmälläkin puunaamisella.
Aattoaamuna kerkeää hyvin siivoamaan ?
Hyviä vinkkejä. Mukavaa joulun odotusta. ?
tänä vuonna en tee mitään erityistä joulusiivousta, perusviikkosiivous riittää
Juuri siivottu
Se tehdään siisteyden eteen mikä jaksetaan, töiden lisäksi ennen joulua. Joululomalla sitten siivotaan poikien kanssa kaappeja ym. Puhtaat petivaatteet ja pyyhket puhtaaseen saunaan. Siinä se joulurauha ?. Joulun tuoksu ja tunnelmavalaistus kynttilöin…
Pitämällä kodin aina järjestyksessä ja siistinä, siivoamalla siis päivittäin, ei tarvitse sen erityisempää joulusiivousta edes tehdä ?
En halua vielä ajatella koko siivousta 😀 Mukavaa joulun odotusta!
Pikkuhiljaa ja sitte lopulta kiireessä..
Joulusiivous on aika hyvällä mallilla,saunan pesu vielä ja muuta väkerrystä, sitten saa joulu tulla.
Kun tekee noita kaappien inventaarioita säännöllisin väliajoin, niin jouluksi riittää ovien ja vetimien puhdistus. Jääkappi myös suht usein tyhjäksi turhasta ja kaikki irtoavat osat pesukoneeseen ja sisäosan pyyhinta pesuaineella. Saunakin jo pesty, niin ettei tarvitse kuin kevytpesu ennen aattoa. Perusiivous viikottain helpottaa huomattavasti siinä ettei aika kulu kuin ruuanlaitosta syntyvien jälkien siivoukseen… Mutta hyvät aineet ja välineet on aina hyvä motivoija hommien aloittamiseen 😀 Hyvää ja Stressitöntä Joulua !!
Kiitokset vinkeistä, käyttöön
Meillä valitaan etukäteen siivouspäivä hyvissä ajoin ennen joulua ja siivoukseen käytetään koko tuo valittu päivä. Lopputuloksena onkin varmuudella siisti ja hyväntuoksuinen koti.
Tavallinen viikkosiivous jouluksi riittää, kun minulla on tapana siivota joka viikko jokin erityinen kohta kotona. Niinpä varsinaisia suursiivouksia ei tarvitse tehdä.
Mukana! Viikonloppuna siivoukset alkuun 🙂
Tuota saumajynssäriä mielellään testais saunan joulusiivouksen yhteydessä.
Iloista joulun odotusta ?
Ei stressiä!
Sauna + pesuhuone ja wc- tilat siivottu, tulevana lauantaina loput, sitten joulu voi tulla ?
Hiljalleen -Aattoaamuna loppuraikastus.
Mukavaa joulunodotusta!
Joulusiivous on vielä tekemättä.
Saunan pesen jouluksi, muuten riittää ihan perus-siivous. Kaappeja tulee siivottua pitkin vuotta. Uuniakin tulee putsattua hyvin usein, että ei tarvii sitä erikseen jouluksi putsata. Oikein mukavaa Joulun odotusta!
Mukavaa ja puhdasta joulunaikaa?
Heippa. Mun Joulusiivous vinkki on että ÄLÄ STRESSAA! Tee niin kuin susta itsestäni tuntuu ja miten itse viihdyt, se on sinun koti 🙂
Tästähän saan paljon hienoja ideoita joulusiivouksen tehostamiseen. Tuoreena koti-isänä olen hieman hukassa kaikkien kotitöiden kanssa 😀 Tämä vaatiikin hieman opettelemista kun rakas on töissä ahkeroimassa. Ainakin nyt ymmärrän miten paljon töitä menee kotitöiden parissa. Ehkä alan itse bloggailemaan tästä seikkailusta 😀
Mukana!
Siivoustarvikkeet, -apu ja -tuotteet on varmasti mieluisia joululahjoja?
Siivoukset tekemättä mutta ehtiihän sitä vaikka aatonaattona puunata kun aiemmin ole edes aikaa puhtaaata kodista nauttia
Tämä olisi näppärä paketti joulusiivouksiin jotka vielä tekemättä
Ihana lista <3 Aionkin tänä vuonna toteuttaa siivouksen tämän listan mukaan <3 Kiitos <3
Joulu siivous aluillaan kunhan olis oikee laiset siivous tarvikkeet. Ainostaan omistan rätin ja yleis pesuaineen (tiskiaineenja pyykinpesu aineen)
Siivous on palkitsevaa, kun näkee tuloksen. Joulusiivous jo tehty, lähempänä juhlaa pyyhitään pölyjä ja imuroidaan.
Kun siivoaa muutenkin, ei jouluna tarvitse tehdä mitään suursiivousta.
Ihana siivouslista , jonka aion täksi kyllä jouluksi toteuttaa <3 Kiitos <3
Ja kun siivouksen saa tehdä rauhassa niin joulusta saa nauttia täydestä sydämestä 🙂
Joulua odotellessa pikkuhiljaa koti kuntoon ??
Perussiivouksella pärjää 🙂
Eipä ole tehty
Rauhallista joulun odotusta?
Joulusiivous vielä tekemättä.? kiitos vinkeistä. Nyt täytyy tarttua toimeen.
Normaali viikkosiivous; imurointi, mattojen tamppaus, lattiouden moppaus ja pölyjen pyyhkiminen. Sen jälkeen koristteisen laitto ja joulu voi tulla ?
Mukavat vinkit vaikken minä mitään joulusiivousts kuten muutakaan siivousta tee.
Tämän listan kanssa siivous sujuu leikiten.
Kiitos hyvistä vinkeistä.
Oikein hyvää ja rauhallista joulua!
Joulusiivous odottaa vielä, mutta ei turhia paineita siitä.
Joulusiivous on vielä tekemättä,ensiviikolla matot ulos tuulettumaan ja myöskin saunan pesu sitten saa joulu tulla! ?
Joulusiivouksen ko aloittaa ajoissa ja jakaa pienempiin osiin niin säästyy siivous stressistä. Yhtenä päivänä ikkunat ja seuraavana päivänä jotain muuta.
Joulusiivous on jo osittain alotettu, mutta vielä on paljo tekemättä. Onneksi on vielä aikaa ?
Joulusiivous on meillä vielä tekemättä, mut ens viikolla me puunataan paikat jouluvieraita varten.
Joulusiivous tekemättä, jos historia toistaa itseään, se tehdään 22.12 🙂 sitten kynttilät palaa ympäri joulun ettei pistä silmään fuskatut nurkat.. Hyvää Joulun odotusta <3
Jouluksi kannattaa siivota koti sellaiseen kuntoon että siellä viihtyy itse ja pystyy keskittymään joulusta nauttimiseen.
Mukana
Jouluksi ois useampana päivänä,ja Saunan ja Kylpyhuoneen pesu lähempänä joulua,periaatteiden vaihto joulu aaton aattona ja tuuletus
Pidä koti perussiistinä. Pilko isompi siivous (jouluna / juhannuksena) pienempiin osiin ja siivoa vähän kerrallaan esim. huone kerrallaan.
Ja jos ei nappaa, tee perussiivous ja siivoa tammi-helmikuussa, kun päivä pitenee ja itsekin virkistyt.
Joulusiivous vielä odottaa ?
Kyllä siivous joulun alla on ihanan palkitsevaa – pyhät on ihana nauttia puhtaassa kodissa.
Jouluna tehdään samanlainen siivous kuin muulloinkin, ei mitään suursiivousta siis!
Joulusiivous vielä tekemättä .. hiljaa hyvä tulee 🙂
Raikas ja tehokas kirjoitus. Lupaan vielä tänä iltana putsata jotakin. Jouluiloa!
Sen suurempia siivousvinkkejä ei löydy, joten tyydyn toivottamaan oikein hyvää joulun aikaa! ?
Saunan siivous on se joulun juttu! Tänä jouluna saunotaan uudessa pihasaunassa?
Hieman normaalia parempi viikkosiivous ja, jos ehtii, niin saunan pesu jouluksi riittää meillä.
Tavallinen viikkosiivous riittää myös jouluna. Ja kynttilän valossa ei jotkut pienet pölyt edes näy?
Vaikka siivoaminen ei olekaan mielipuuhaani ollenkaan, niin jouluksi siivoan kyllä huolella, tärkeintä että sauna on pesty ihan joulun alla jotta raikas tuoksu säilyy joulusaunaan asti. Myös matot, tyynyt ja peitot tuuletan ja jouluksi tietysti vaihdan puhtaat lakanat.
Ihanaa ja tunnelmallista joulunaikaa kaikille!
Hyviä ohjeita. Vielä siivous tekemättä.
Joulu on siitä ihanaa aikaa, että silloin tulee siivotuksi, puhdas tuoksu kun kuuluu jouluun. Kunpa osaisi aloittaa ajoissa, Taidan olla niitä viime tipan ähisijöitä
Kelpaisi minulle
Ihanaa joulunaikaa sinne! 🙂
Siivousvinkkiä ei ole antaa, joulusiivo tulee tehtyä aaton aattona kauhealla kiireellä joka vuosi :’D
Joulusiivous hoidettu jo :3
Hyvää Joulua!
Olen aloittanut perusteellisen siivouksen, parasta on siistit kaapit ja puhdas koti sen jälkeen ?
Teen vaan tarpeellisen jos häiritsee… =) Hyvää Joulua =)
Pikkuhiljaa ja loput jätetään tekemättä jos ei kerkeä.
Iloista joulun odotusta kaikille !
Joulusiivous pikkuhiljaa on mukavaa puuhaa eikä stressaa ??
Mukavaa joulunaikaa kaikille ?
Täällä kun on koti aina siisti niin ei joulusiivousta tarvita.
Ihan törkeä siivousrumba vielä edessä…
Jouluksi riittää perus viikkosiivous, kun pitää muutenkin kodin perussiistinä ympäri vuoden 🙂
Hajuusteettomille tuotteille iso peukku ja tuo jynssäri ollut hankintalistalla jo kauan, mutta unohtuu aina ostaa!
Jokainen siivoa jaksamisen mukaan ?
Jouluna ei tarvitse siivota sen enempää kun vaan siivoaa joka viikonloppu muutenkin.
Kiitos vinkeistä ja hyvää joulua!
Joulusiivous on helpointa tehdä yhdessä koko perheen voimin!
Pikkuhiljaa aloitettu joulusiivousta tekemään. Viikonloppuna saunan pesu ja ensi viikon loppupuolella loppu silaus siivoukselle.
Pikkuhiljaa pitää alkaa siivoilemaan että joulu voi tulla.
hyviä vinkkejä ja parhaat tuotteet
Pienin askelin kohti joulusiivousta.Joka päivä jokin kohta taloudesta siivouksen piirissä.Näin siivous ei käy liian raskaaksi:)
Kylläpä nämä kelpaisivat
Joulusiivous vielä tekemättä. Kiitos vinkeistä!
Ihanaa joulun aikaa!
Joulusiivous on kohta tehty eli normaali perussiivous.
viileetä
Kiitti vinkeistä, hyvä lista. Omat siivoukset tekemättä vielä.
Tänään sain joulusiivouksen tehtyä 🙂 Hyvää ja rauhallista joulua! 🙂
Kiitti vinkeistä, hyvä lista. Oma siivous vielä tekemättä.
Siivotaan tulevan viikonlopun ristiäisiin talo, keittiön kaapit, katto, takka maalataan, seiniä pyyhitään.. jospa jouluksi riittäisi sitten perus viikkosiivous 🙂
Hyviä vinkkejä kiitos! Pääsen helpolla, kun siivoojamme tulee meille hääräämään???
Siivota voi talven pakkaspäivinä !
Kaikille niille, jotka eivät esim. sairauden tmv syyn takia voi tehdä joulusiivousta: Ei kannata sitä murehtia eikä potea syyllisyyttä! Joulu tulee jokaiselle, oli siivottu tai ei 😉
Mukavaa joulunodotusta kaikille!
Normaali viikkosiivous ja keittiön kaapit +saunan pesu riittää jouluna. Mutta kiva tietäö, että on hajusteettomia pesuaineita myös.
Melko normaali siivous riittää meillä.Enempi tehdään sitten,jos luppoaikaa jää.
Itse teen jouluksi perussiivouksen, mutta ennen uutta vuotta siivoan perusteellisemmin ja vien turhat tavarat kierrätykseen / kirpputorille tai lahjoitukseen.
Voi kun kaikki ymmärtäisivät siirtyä käyttämään tuoksuttomia siivousaineita.
Hienoja vinkkejä =)
Itse tapaan melkein päivittäin imuroida kun lemmikkien ja lasten jäljiltä löytyy pölyä ja leivänmuruja kaikkialta. Myös roskakorin pyrin pyyhkimään vähintään parin viikon välein, jottei se ala haista. Ikkunoita oon joutunu nyt urakalla siivoamaan kun lapset tahtovat kosketella joulukoristeita melkein päivittäin. Mutta Sinin suihkeet on kyllä olleet hyvä apu kaikkeen tälläiseen nopeaan siistimiseen.
Oikein hyviä vinkkejä! Onneksi en ole kotosalla joulunpyhinä, niinpä joulusiivouksen kanssa ei tarvitse stressata.
Sinulta tuli hyviä vinkkejä joulusiivoukseen. Itse siivoan hieman maltillisemmin, koska en jaksa niin isoa siivousta tehdä. Putsaan kuitenkin joitain semmosia paikkoja mitä ei niin usein tule siivottua, esim. kaappien pääliset.
Osittain jo tehty 🙂
Vielä pari isompaa juttua tekemättä ja sitten vain nautitaan..
Kiitos hyvistä vinkeistä. ? Hyvää joulun odotusta?
Joulusiivous odottaa vielä. Mukavaa joulun odotusta kaikille !
Ihanaa joulun odotusta! Puhdas koti jouluna on kyllä suuri tunnelmanluoja. Itse aloitan myös ajoissa ja sellaisista mitä ei todennäköisesti joudu uusimaan ennen joulua.
Kyllä siivoan mielelläni juuri jouluksi! On ihana saada puhdas ja raikas koti, joskus vain innostun liikaa järjestelemään tavaroita ja tuleekin kiire. Nuo tehtävälistat ovat tosi hyödylliset tässäkin.
Normaalisiivous riittää. Suursiivoukset tehdään silloin, kun huvittaa
siivoukset vielä pahasti kesken, mutta tulee se joulu kuitenkin, ja tietysti olen mukana arvonnassa
Siivoominen on kyllä kiva, kunhan vaan siihen olisi aikaa kunnolla ? Joulusiivous aloitettu!
Mukana arvonnassa. Siivoukset tehty.
Tänä vuonna joudun ensimmäistä kertaa ottamaan avukseni siivousfirman palvelut kun sairaudet ei anna enää tehdä kaikkea itse. Jotenkin vaikeaa luopua perinteestä, mutta eiköhän se joulumieli tule näinkin. Rauhallista Joulunaikaa kaikille!
Kiitos hyvistä siivousvinkeistä. Joulusiivous vielä tekemättä. Hiljaa hyvää tulee.
Joulua varten ei siivota sen kummemmin kuin muulloinkaan..
Hyviä vinkkejä ? mukana arvonnassa ?
Joulusiivous niinkuin muuttkin joulukiireet on vielä edessä päin. Teen sen mitä jaksan. Tulee se joulu ilman stressiäkin ❤
Rauhallista joulun aikaa kaikille ?❤
En jaksa nyt mitään suursiivousta tehdä.
Joulu tulee jollotellen, en stressaa
Perussiisteys on aina pidetty, mutta Joulua varten on kyllä tarkoitus siivota koko koti lattiasta kattoon. ?
Siivotaan mitä ehditään
Ihmesienellä lähtee kalkkisaostumat kylppärin suihkunurkkauksesta.
Oispa hieno setti ? ihan perussiivouksella mennään
Joulusiivousta tehdään pikkuhiljaa.Petivaatteet ja patjat tuuletettu ja vaihdettu.Ylläpitosiivous kerran viikossa ja ensi viikolla joulunalussiivous.
Leppoisaa joulun odotusta.
Kaikki muu paitsi sauna on jo siivottu…pikkuhiljaa.
Rauhallista joulunaikaa kaikille!
Mukana. Siinähän oli parhaimmat vinkit
Huomenna aloitetaan joulusiivous saunan pesulla.
Siivoilen pikku hiljaa, jottei joulusiivouksesta tule mitään stressiä. Saunan pesee perinteisesti mieheni juuri ennen aattoa. Muu siivous jääkin sitten minulle, sekin perinteisesti 😀
Pidän siitä että jouluna on perusteellisesti siivottu koti, samoin juhannuksena. Käyn läpi jopa kaikki kaapit, josta vien kierrätykseen, roskikseen jne. tavaroita joita en enää tarvitse.
Osallistun arvontaan.
Mukavaa joulun aikaa <3
Hyvä listaus. Mukana arvonnassa.
Joulusiivousta tehdään pikkuhiljaa tunnelmoiden!
Olen siivoillut vähitellen. Yritän olla tressaamatta. Mukana arvonnassa ?
Nyt kun joulukortit on saatu askarreltua voi aloittaa joulusiivouksen ?
Meillä joulusiivoukseksi riittää perussiivouksen lisäksi kylpyhuoneen ja saunan pesu. Ihana olisi saada uusia tuotteita kokeiluun. Tämä joulu on meille erityinen, kun saamme viettää sitä uudessa kodissa läheisten kanssa ja perheeseemme on juuri syntynyt toinen lapsi.
Ihanaa joulua!
Joka päivälle vähän järjestelyä ja sitten aaton aattona viimeinen rutistus ?
Siivotaan, siivotaan.
Hyvää Joulua
Kaikki vinkin hommat jo keittiössä ja kylppärissä tehty. Muu huoneisto odottaa jouluviikkoa. Kierrätys kassi vaatteista kerätty pelastusarmeijalle.
Mukana arvonnassa!
Hyvää joulua! 🙂
Ei stressata siivouksesta, vaan nautitaan joulusta 🙂
Mukana arvonnassa! Hyvää ja rauhallista joulua kaikille! 🙂
Hieman olen siivoillut, koitan viettää tämän joulun mahdollisimman stressittömästi.
Joulusiivoukset on periaatteessa tehty, pienissä osissa.
Jihuu – joulusiivous siirtyy tammikuulle. Olemme koko perhe matkoilla joulun.
Joulu siivoukseen kuuluu mattojen tamppaus ulkona, pölyjen pyyhkiminen, lattioiden pesu, verhojen ja tekstiilien vaihtaminen ja koristelu. Sauna ja vessat pestään toki myös. Juhla tulee puhtaudesta ja rakkaudesta.
Minä saan vallan kauhean sotkun kun laitan joulua! Tuon kaikenmaailman risuja sisälle ja asettelen niihin kausivaloja! Joulukoristeet levitän alakerran käytävälle! Huh! Huh!?
Hyvää Joulua kaikille <3
Joulusiivousta ja kodin joulukoristelua on mukava tehdä pikkuhiljaa.
Hyvää joulua
itsekkin pitäisi vähitellen aloittaa joulusiivoukset
Saunan olen jo pessyt mutta muuten on vielä vähän vaiheessa joulusiivous.
Hyvät ohjeet! Hyvää joulua!
Ihana palkinto! Mukavaa joulun odotusta.
Kiitos vinkeistä ja rauhallista joulunaikaa ❤
Vielä on meillä siivous tekemättä, mutta on onneksi vielä aikaa jouluun.
Joulusiivous vielä tekemättä. Hyvällä jatkuvalla perussiisteyden ylläpidolla siitä ei tule suurta urakkaa. Hyvää joulua kaikille!
Mukaan arvontaan ja hyvää joulunaikaa!
Hyvää joulunaikaa ja osallistun arvontaan!
Onpas hyvänkuuloinen paketti, jolla saisi koko kodin puhtaaksi.
Itselle joulusiivoukseksi riittää tavallinen viikkosiivous, joskin tavaran karsimiseen innostun aina eniten juuri joulun alla. Ihanaa joulunaikaa! 🙂
Hyvää joulua kaikille!
Joulusiivous odottaa oikeita välineitä ??
Mukavaa joulunodotusta!
Hyvät vinkit. Sauna odottaa vielä siivousta.
Ihana paketti, näillä olisi ilo laittaa koti joulukuntoon!
Joulusiivous tekemättä 🙁 pitäis varmaan pikkuhiljaa aloitella. Höyrypesuri ostettiin pinnttyneimmille lioille ?
Joulusiivous kannattaa aloittaa jo lokakuussa ja ne mitä jäi tekemättä niin jatkaa tammikuussa.
Tulis tarpeeseen. Näistä aineista saattais saada virtaa alottaa joulusiivous ?
Juu kyllä tuota tarttis 🙂 valoa, iloa ja tunnelmaa jouluusi!
Kiitos vinkeistä ja ihanaa joulun odotusta kaikille! ?
Kiitos muistilistasta! ?
Hyviä vinkkejä. Nyt iski hirveä siivousinto ?
Hyvää joulua !
Arvonta on päättynyt! Kiitos kaikille osallistujille!